index ponit esittely kasvatus toiminta yhteys

Russponien mestaruuskilpailut 2011

Russponien mestaruuskilpailut kilpaillaan vuonna 2011 koulu- ja esteratsastuksen merkeissä. Kilpailut järjestetään Virtuaalisen Russponiyhdistyksen alaisina ja jaossa on jopa kaksinkertaiset rankingpisteet. Kaikki osakilpailut kilpaillaan Acantha Farmin tiloissa.

Mestaruuskilpailut koostuvat neljästä eri osakilpailusta sekä finaalista. Molemmissa lajeissa on omat osakilpailunsa. Vain ensimmäiseen osakilpailuun ilmoittaudutaan. Kaikki ratsukot pysyvät mukana finaaliin asti - ketään ei siis karsita. Osakilpailuissa on jaossa pisteitä sijoittuneille, ja korkeimman pistemäärän kerännyt ratsukko voittaa itselleen russimestarin tittelin. Finaalia ei siis varsinaisesti käydä kilpailumuodossa, vaan silloin lasketaan pisteet ja julkistetaan voittajat.

Titteleitä on jaossa tänä vuonna neljä kappaletta, sekä este- ja kouluratsastuksen "Minirussimestari 2011" ja "Russimestari 2011". Minirussit ovat alle 8-vuotiaita russponeja ja varsinaiseen mestaruusluokkaan osallistuvat ponit ovat siitä vanhempia. Osallistujien iät tarkistetaan, joten ei haittaa, mikäli olet epävarma siitä, mihin luokkaan ponisi kuuluisi.

Sponsorit

Russimestaruuskilpailuja sponsoroi joukko virtuaaliharrastajia. Jokaisen panos ja lahjoitetut palkinnot ovat erittäin suuri apu järjestäjille, pienikin apu helpottaa huomattavasti! Suuret kiitokset siis jokaiselle tapahtuman järjestämiseen tai avustamiseen osallistuneelle!

Virtuaali Russ-ponien Ystävät
Acantha Farm
Stall Diva

Sponsoreiden palkinnot nähtävissä täällä

Russponien mestaruuskilpailut 2011

Osakilpailut

Estemestaruus
03.12.2011 1. osakilpailu
10.12.2011 2. osakilpailu
17.12.2011 3. osakilpailu
24.12.2011 4. osakilpailu
31.12.2011 finaali

Koulumestaruus
04.12.2011 1. osakilpailu
11.12.2011 2. osakilpailu
18.12.2011 3. osakilpailu
25.12.2011 4. osakilpailu
31.12.2011 finaali

Luokat

Estemestaruus
01. 50 cm (Minirussimestaruus)
02. 70 cm (Russimestaruus)

Koulumestaruus
03. Helppo C (Minirussimestaruus)
04. Helppo B (Russimestaruus)

Tulokset

Esteratsastuksen minirussimestari 2011

Esteratsastuksen minirussimestaruudessa voittopotin veivät oriit Torolf HIP sekä Håkan B. Nennan ja KarvaHaamun omistuksessa olevien oriiden kilpailumenestys oli tasaista, ja lähes samankaltaiset sijaluvut veivät oriit samoilla pisteillä voittoon. Oriit palkitaan seuraavasti:

Torolf HIP
- Estevalmennus, valmentaja Jenna (ota valmentajaan yhteyttä sähköpostitse!)
- Viininpunainen fleece-loimi, reunoissa kultaista punosta ja kirjailtuna ponin nimi, lahjoittaja VRY

Håkan B
- Estevalmennus, valmentaja Hapero (ota valmentajaan yhteyttä sähköpostitse!)
- Musta fleece-loimi, reunoissa kultaista punostaa ja kirjailtuna ponin nimi, lahjoittaja VRY

Esteratsastuksen russimestari 2011

Esteratsastuksen russimestarin tittelin vei raviori Minitroll NRL. Shavon omistama ori menestyi tasaisesti sijoittuen osakilpailuissa. Ori palkitaan seuraavasti:

Minitroll NRL
- estevalmennus ja voittobanneri, sponsori Riella (ota valmentajaan yhteyttä sähköpostitse!)
- Tummanvihreä fleece-loimi, reunoissa kultaista punostaa ja kirjailtuna ponin nimi, lahjoittaja VRY

Kouluratsastuksen minirussimestari 2011

Kouluratsastuksen minirussimestarin tittelin vei ori Toy's Casanova. Tämä nuori - jälleen Shavon omistama - raviponi yllätti kaikki voittamalla yhden osakilpailun, eikä muutakaan menestystä voi kuin kehua. Ori palkitaan seuraavasti:

Toy's Casanova
- kouluvalmennus, sponsori katti (ota valmentajaan yhteyttä sähköpostitse!)
- Tummansininen fleece-loimi, reunoissa kultaista punosta ja kirjailtuna ponin nimi, lahjoittaja VRY

Kouluratsastuksen russimestari 2011

Russimestarin tittelin kouluratsastuksessa vei Nennan omistama tamma Ingalill B. Tamma teki tasaisen suorituksen jokaisessa osakilpailussa. Ingalill B palkitaan seuraavasti:

Ingalill B
- kouluvalmennus, sponsori Sallis (ota valmentajaan yhteyttä sähköpostitse!)
- Vaaleanpunainen fleece-loimi, reunoissa viininpunaista punosta ja kirjailtuna ponin nimi, lahjoittaja VRY

Osallistuminen

Osallistumiset 30.11.2011 mennessä osoitteeseen sallis@virtuaalirussit.net otsikolla Russimestaruus.

Osallistumiset muodossa
luokka (rivinvaihto)
Ratsastaja - <a href="http://hevosenosoite">Hevosen nimi</a>
Ratsastaja - <a href="http://hevosenosoite">Hevosen nimi</a>

Yksi omistaja saa tuoda rajattomasti russponeja luokkaan. Yksi hevonen vain yhteen koulu- ja esteluokkaan.

Osallistujan tulee olla 1. osakilpailun päivänä vaaditun ikäinen;
- Minirussit max. 8,0 vuotta
- Aikuiset vähintään 8,1 vuotta.
Jos hevosen sivuilla ei ole mainittu ikääntymistä tai hevosen tämänhetkistä ikää, tulee ikä ilmoittaa osallistumisen yhteydessä.



Ulkoasu © VRL-02324 (2011), kaiken muun © SL 2004-2011 / Acantha Farm on virtuaalitalli!